Viimeisiä päiviä viedään! Ilolla aion heittää vuoden 2017 menemään ja toivottaa vuoden 2018 tervetulleeksi. Josko se olisi lempeämpi ja hedelmällisempi kuin tämä vuosi, toivossa on ainakin hyvä elää. Nyt on ollut kuitenkin aika vilkuilla mennyttä vuotta ja sen synkkyydessä olleita hyvinkin valoisia hetkiä. Löysin useita hienoja ja merkityksellisiä hetkiä, mutta ajattelin jakaa tässä kolme sellaista, jotka käyvät mielessäni jollain tavalla miltei joka päivä.
Karhun kansan jäseneksiottorituaali
Vain vaivoin pystyin itkemättä vastaamaan kysymyksiin ja vastaanottamaan jäsenkorun, koska se tuntui niin oikealta. Ehkä te, jotka on kastettu aikuisina, voitte samaistua siihen tunteeseen. Siihen yhteenkuuluvuuden, turvallisuuden ja rakkauden tunteeseen. Kuin ympärille levitettäisiin oikein paksu peitto, jossa on flanellipussilakana niin että se on heti lämmin ihoa vasten.
Karhun kansan kekri
Ihmisenä, jolla on oikein diagnoosinakin sosiaalisten tilanteiden pelko, otin aikamoisen ison riskin ja menin yksin keskelle täysin vieraita ihmisiä. Ne ihmiset pysyivät vieraina suurin piirtein kymmenen minuuttia, ennen kuin rohkeasti istuuduin alas, esittelin itseni ja liityin keskusteluun. Sen jälkeen vierauden ja ulkopuolisuuden tunne katosi, kun ihmiset ottivat minut lämpimästi vastaan. Jopa suuresti panikoimani jäsenhaastattelu oli lämminhenkinen ja mukava.
Keskustanuorten Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokous
Olin ensimmäistä kertaa ikinä puhujanpöntössä, sain vuoden aktiivin palkinnon ja sain kunnian toimia piirin varapuheenjohtajana tulevana vuonna. Automatkalla Alavudelta kotiin itkin, nauroin ja lauloin onnesta. En ollut uskaltanut edes toivoa varapuheenjohtajaksi valintaa, mutta kun äänestystulokset julkistettiin niin olin taas lähellä kyyneleitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heitä kommentti!