Olen maailman fiksuin kirjoittaja kieltämättä. Tiedän taitoni addiktoitua huonoimpiinkin sarjoihin, jos vain niistä on enemmän kuin yksi kausi.
Ajattelin siis eilen kokeilla Pretty Little Liarsia kun Netflix on jo varmaan vuoden verran sitä jankuttanut ja totesin, että tämä on tapaus Teen Wolf all over again. Katsoin, totesin sysipaskaksi ja koukutuin. Pretty Little Liars ei ole yhtään sen parempi, mutta jäin silti koukkuun. Aloitin eilen ja olen jo vähän yli ekan kauden puolen välin. Odotan vaan, että pääsen sen loppuun ja saan lukea sen kakkoskirjan. Kummitäti osti joskus kakkosen, kolmosen ja nelosen englanniksi, mutta en ikinä uhrannut ajatusta niiden lukemiselle. Nyt ajattelin sitten, kun kerran sarjaakin katson ja kirjoitan NaNoa englanniksi.
Niin, CampWriMoni tänä vuonna. Olen aloittanut jopa, mutta ei se kyllä hirveän nopeasti etene. Koska Pretty Little Liars. Päälle 360 sanaa, päivän tavoitteeseen on vielä matkaa kuitenkin. Mun päivätavoite on siis 834, koska yritän tänä vuonna vain 25 000. Jos pystyn siihen nyt, niin pystyn kyllä viiteenkymmeneentuhanteen sitten marraskuussa. Toivottavasti. Englannin kieli tuo onneksi paljon niitä ns. ylimääräisiä sanoja, koska on artikkelit ja preposititot sun muut.
Kirjoitan NaNoni englanniksi siitä yksinkertaisesta syystä, että se perustuu Cards Against Humanity -kortteihin. Olen nostanut hahmojen päämotiivin, harrastuksen, ammatin ja opiskeltavan aineen korteista, kuin myös jokaiseen lukuun olen ottanut neljä korttia. Saa nähdä miten lähden niitä käyttämään, vähän kyllä jännittää. Hahmoni siis asuvat kampuksen asuntolassa, jokainen opiskelee eri asioita ja jokainen eriää toisistaan ihan täysin. Koko NaNo alkaa Arlan ja Alisonin konfliktilla (himokristitty ja kampuksen noita), jota Grandma (vanha nainen, ei oikeasti kenenkään isoäiti) tulee setvimään.
Tarina ei kulje pääasiassa sen takia, että koukutuin tähän sarjaan ja sen saman syyn takia, miksi olen aikaisimmissakin NaNoissa epäonnistunut. Idea, josta olin ihan fiiliksissä vielä pari päivää sitten, tuntuukin jotenkin väkisin väännetyltä ja tönköltä. Vaikka tiedän, ettei se sitä ole, en pääse eroon tuosta kamaluuden tunteesta. Idea on hyvä, mukamas helppo ja hedelmällinen, mutta en tiedä sitten, että mikä mussa tökkii. Kaipa oon jotenkin epävarma, vaikka tiedänkin, että tämä on jotain missä en oo keskivertoalisuoriutuja. Ainakaan paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Heitä kommentti!